
AUTISMIKIRJON TUTKIMUKSET
Soveltuvin osin mahdollisuus myös etätyöskentelyyn
Onko sinun, lapsesi tai läheisesi kohdalla herännyt kysymys autismikirjosta? Mietitkö, millaisesta tuesta voisi olla apua arjen erilaisissa tilanteissa?
Koetko, että koulun tai oppilaitoksen tarjoaman tuen rinnalle tarvitaan muutakin apua, mutta mietit mitä se voisi olla?

Autismikirjo
Autismikirjo näyttäytyy ihmisen tavassa aistia ja kokea ympäröivä maailma sekä kommunikoida ja olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Autismikirjon ydinpiirteet liittyvätkin sosiaaliseen kanssakäymiseen, ajattelun ja toiminnan joustavuuteen ja aisti-informaation käsittelyyn.
Autismikirjon tutkimuksissa selvitetään erityisesti asiakkaan kommunikoinnin ja sosiaalisen vuorovaikutuksen taitoja, ajattelun ja toiminnan joustavuutta, vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita. Lisäksi selvitetään asiakkaan kehityshistoria.
Autismikirjon tutkimuksissa käytetään seulontaan ja arviointiin liittyviä kartoituksia. Lisäksi tilanteen mukaan toteutetaan strukturoitu haastattelu (ADI-R) ja havainnointimenetelmänä (ADOS-2) sekä erilaisia tiedonkäsittelytaitoja arvioivia testejä. Tutkimusten laajuus suunnitellaan yhdessä asiakkaan ja tilaajatahon kanssa.
Hinta: ADOS 2 on 700 €, ADI-R on 900 €, tiedonkäsittelyn taitojen arvio 800- 1 230 €. Menetelmien tarve ja käyntien määrä arvioidaan tapauskohtaisesti.
Mikäli kiinnostuit autismikirjon tutkimuksista tai haluat kysyä niistä lisää, täytä oheinen yhteydenottolomake.