ADHD-TUTKIMUKSET

Onko sinun, lapsesi tai läheisesi kohdalla herännyt kysymys ADHD:sta? Mietitkö, millaisesta tuesta voisi olla apua arjen erilaisissa tilanteissa?
Koetko, että koulun tai oppilaitoksen tarjoaman tuen rinnalle tarvitaan muutakin apua, mutta mietit mitä se voisi olla?

ADHD tarkoittaa aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä.

ADHD:ssa on kolme ydinoiretta: tarkkaamattomuus, yliaktiivisuus ja impulsiivisuus. Nämä kaikki kolme oiretta voivat heijastua arjen toimintaan hankaloittaen tehtävistä tai tilanteista selviytymistä. Onkin tärkeää, että ADHD-piirteet tunnistetaan ja tutkitaan. Tutkimusten päätteeksi tulee huolehtia, että henkilö itse sekä hänen läheisensä saavat asiallista tietoa ADHD:n tuomista hankaluuksista, siihen liittyvistä vahvuuksista sekä erilaisista keinoista, joiden avulla ADHD:n tuomia vaikeuksia voi helpottaa.

ADHD-tutkimuksissa:

  • haastatellaan tutkittavaa itseään ja mikäli mahdollista, myös hänen läheisiään
  • annetaan kyselylomakkeita täytettäväksi
  • tehdään tarpeelliseksi katsottavia tiedonkäsittelyn taitoja arvioivia tehtäviä (mm. tarkkaavuus, toiminnanohjaus, muisti, ongelmanratkaisukyky, kielelliset ja ei-kielelliset taidot)
  • tutkimukseen kuuluu aina palaute ja yhteenveto
  • mikäli tarpeen, tutkimuksen jälkeen asiaan perehtynyt lääkäri asettaa diagnoosin alueen palvelujärjestelmän mukaisesti – tässä voi olla alueellisia eroja

ADHD-tutkimusten laajuus vaihtelee tarpeen mukaan. Arvio laajuudesta tehdään yhteistyössä asiakkaan ja tilaajan kanssa.
Hinnat: suppea tutkimus 800 €, laaja tutkimus 1 280 €, erittäin laaja tutkimus 1 600 €.

Mikäli kiinnostuit ADHD-tutkimuksista tai haluat kysyä lisää, täytä oheinen yhteydenottolomake.

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.
Huom! Älä sisällytä teksiin henkilötunnusta tietosuojan takaamisen vuoksi!
Haluan, että minuun otetaan yhteyttä
Tietosuojaseloste
Scroll to Top